torstai 29. joulukuuta 2016

Kinkku-juustopiirakka

Moikka!

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja nyt onkin aika viimeisen postauksen vuonna 2016! Ajattelin että olisin tehnyt viimeiseksi postaukseksi jotain erilaista, mutta päätin tehdä sen ensivuoden ensimmäiseksi postaukseksi. Ensi viikolla luvassa siis jotain uutta ja hienoa!
Tänään kuitenkin vuorossa olisi kinkku-juustopiirakka.





KINKKU-JUUSTOPIIRAKKA


VALMISTUSAINEET:

3dl   vehnäjauhoja

1dl   kaurahiutaleita tai-leseitä

2tl   leivinjauhetta

200g   margariinia tai voita

1dl   kylmää vettä

100g   kinkkua

 ½   paprikaa

2dl (100g)   juustoraastetta

2   kananmunaa

2dl   maitoa tai kevytkermaa

ripaus mustapippuria

1tl   persiljaa, basilikaa, oreganoa tai pizzamaustetta



VALMISTUSOHJE:

  • Voitele piirakkavuoka (halkaisija 26-28cm).
  • Sekoita vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe keskenään kulhossa.
  • Nypi pehmeä margariini sormin jauhojen joukkoon murumaiseksi seokseksi.
  • Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. (Lisää vähän enemmän vettä, jos näyttää että taikina on aivan kuivaa.)
  • Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
  • Kuutioi kinkku.
  • Pese ja kuutioi paprika.
  • Ripotttele kinkku- ja paprikakuutiot taikinan päälle.
  • Sekoita keskenään maito, kananmunat, juustoraaste ja mausteet.
  • Levitä täyte vuokaan kinkkukuutioiden päälle.
  • Paista piirakkaa 200 asteessa uunin keskitasossa 30-40 min.




 

Kertokaa ihmeessä jos kokeiltte ja mitä piditte! :-)



ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2017! 🎆🎆

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti